 |
Uutiset
16.1.2011
|
yhteystiedot
uutiset
whippet
pentueet
Luikkis
Keeta
kuvia
linkit
|
|
Talvi on kulunut
pienen lenkkeilyn parissa ja totutellessa vain kahden koiran kanssa elämiseen,
Keeta ja Karla muuttivat syksyllä Ouluun. Luikkis ja Birdie
viihtyvät parhaiten takkatulen loimussa, eikä näillä pakkasilla oikein
paljon ulos ole tehnyt mieli.
Kisakaudella on tarkoitus hakea Birdielle
lisää rohkeutta, juosta mahdollisesti ratakirjat ja kisailla sen mukaan mitä
kehitys sallii. Velipoikien tekemisiä aiotaan seurata toki ja siellä
saattaakin olla tapahtumassa enemmän kuin meillä tytön kanssa. Myös
A-pennuilla tiedetään olevan suunnitelmia vauhdikkaasta ja harrastusrikkaasta
kesästä.
Iloa kevääseen!
|
|
Kesä 2010
|
|
Kesällä monet pennut harjoittelivat vieheen kanssa ja
kävivät treeneissä eri vinttikoirakerhojen tilaisuuksissa. Lakeuden
vinttikoiraharrastajissa hauskaa piti Waldo (Bolthorn) ja Oulun seudun
vinttikoiraharrastajissa Brokki. Birdie (Bitte Liten Brud) kävi
harjoittelureissuja näiden molempien kerhojen treeneissä. Birdien reissut
olivat harjoittelureissuja; viehe kiinnostaa ja juoksu sujuu mukavasti
maastossa, mutta radalla tuntui olevan liikaa häiriötekijöitä. Treeniä
jatketaan ja rohkeus haetaan ennenkuin koejuoksuihin tai kisoihin lähdetään.
Bolthorn kohtasi keväällä käärmeen ja sai pureman
juuri ennen Vaasan näyttelyä, jotka sitten jäivät väliin, onneksi Waldo
selvisi puremasta lääkärin avustuksella. Waldo on osoittanut olevansa
tosissaan kiinnostunut vieheestä ja kunnostautui voittoon saakka
syksyisissä makkarajuoksuissa, hyvä poika !
Brokki treenaili myös reippaasti ja kilpaili maastoissa
kolmesti kesän aikana, Kalakukkomaastoissa tuli SA ja 9. sija, Hailuodossa
niinikään SA ja 6. sija, Tampereen kisan Brokki selvitti kunnialla,
vaikka myhkyräisellä radalla finaalissa kuperkeikan kautta maaliin tultiinkin.
Tosi hyvä aloitus! Brokki suoritti myös ratajuoksukirjat, joten kesällä 2011
on mahdollisuus haistella ratakisojen tunnelmia! Brokki avasi myös
näyttelykehät osaltaan ja sai kahdelta eri tuomarilta EH-laatuarvostelun
heinäkuussa. Brokin mitta on 47,5 cm.
Benkku (Belgelmir) esittäytyi Whippettien
erikoisnäyttelyssä helteisessä Mustialassa saaden mukaansa
EH-laatuarvostelun erittäin hyvillä mainesanoilla.
Luminuolen Aavikkoruusu kävi kesällä suorittamassa
ratajuoksukirjat sen kummemmin lajia etukäteen harjoittelematta. Kiitos
juoksukumppaneille ja toimitsijoille, että saatiin koejuoksut onnistumaan
täältä matkojen takaa. Kesällä 2011 on Ruusun tarkoitus päästää
ratakisoihinkin maastojen ohella, kun se kerran niin tosissaan sitä haluaa.
|
|
Talvikausi 2009-2010
|
|
Kävimme marraskuussa Birdien kanssa pentunäyttelyssä
Jyväskylässä, saaliiksi tuli hyviä kokemuksia ja EH-laatuarvostelu. Hitaasti
kehittyvänä Birdie saa kasvaa rauhassa näyttelyjä varten. Myös Balder ja
Belgelmir kävivät harjoittelemassa kehässä esittäytymistä, molemmat saivat
oikein hyvät arvostelut mm. tyypistä ja rakenteesta, luonteesta ja
liikkeistä. Tulokset oikeuttivat erittäin hyvä -laatuarvosteluun.
|
|
Kesä 2009
|
|
Kesällä 2009 kunnostautuivat A-pennut maastokisoissa, ratavalioaikoja
metsästettiin ja myös näyttelyissä käytiin ihan mukavalla menestyksellä
jokainen. Heinäkuussa Jyväskylän maastoissa kirjavat sisarukset Nuppu ja
Neela (Aamurusko ja Amerikanserkku) onnistuivat kumpikin SA:n arvoisesti - hyvä
tytöt! Mustialan maastoissa Neela sijoittui 8. ja tulos oikeutti SA:han.
Derbyyn pääsi osallistumaan vain Aavikkoruusu, joka sitten
pinkoikin
Hailuodossa ikäluokkansa parhaaksi nartuksi sijoittuen neljänneksi
kisassa. Ruusu jaksoi parantaa finaalissa sijoitustaan ja osoitti olevansa tosi
taistelija.
Luikkis juoksi viimeisen kisansa Hailuodossa, parinaan
Bishwips Cassioipeia. Luikkiksen tehtävänä jatkossa on treenailla nuorempia
ja lähteä mahdollisesti jälkiharjoituksiin.
|

|
|
Kevät 2009
|
|
Joukkoon muutti uusi pentu, Sökövintin CS-Garla, musta,
vilkas ja itsevarma whippet, yhdistelmästä Tauranga Cannavaro x Sökövintin
Sissi.
|



|
|
31.3.2009
|
|
Tiistai-päivänä syntyi Luikkikselle ja Pontukselle 6
reipasta pentua, viisi urosta ja yksi naaras.
Luminuolen Belgelmir
Luminuolen Bolthorn
Luminuolen Balder
Luminuolen Brage
Luminuolen Brokki
Luminuolen Bitte Liten Brud
|
|
|
syksy 2008
|
|
Luminuolen Aatelisneito "Sunny" valittiin
Whippet-Harrastajien Vuoden ratajuoksijatulokas VSP:ksi. Onneksi olkoon! |

|
|
11.10.2008 |
|
Luminuolen Amerikanserkku "Neela" osallistui Lempäälän
whippet-tapahtuman käyttöluokkaan sijoittuen kolmanneksi. |
|
|
4.10.2008 |
|
Luminuolen Aatelisneito "Sunny" edusti kerhoaan
SSVK Whippettien Team Racessa Tuomarinkartanolla. Sunny juoksi matkat 350m
aikaan 24.16 (valioaika) ja 280m aikaan 19.59. |
|
|
21.9.2008 |
|
Keeta osallistui Tampereella
sijoituslähtöön 280m. Aika 19.74 ja loukkaantuminen.
Luminuolen Aatelisneito "Sunny" juoksi
sijoituslähdöt 280m ja 350m. 280m meni aikaan 19.34 (valioaika) ja sijoitus 2. 350m
lähdön Sunny voitti ajalla 24.17 (valioaika)! |

|
|
13.9.2008 |
|
Luminuolen Aatelisneito "Sunny" aloitti
kilpailemisen radoilla W-H ratamestaruuskisoissa. 350m taittui alkuerissä
aikoihin 24.64 ja 24.09, mikä riitti A-finaalipaikkaan. Lopulta Sunny
A-finaalin 5. ajalla 24.48
Luminuolen Aamurusko "Nuppu" aloitti
kilpailemisen maastoissa Kuopion kansallisissa maastokilpailuissa. Pisteet 484
riittivät 9. sijaan finaalissa ja SA:han |
|
|
3.8.2008 |
|
Tampereella juostiin Kansainväliset maastokilpailut
sateisissa oloissa. Kilpailemisen maastoissa tänään aloittivat Luminuolen
Aavikkoruusu "Ruusu", Amerikanserkku "Neela", Aikapommi
"Nipsu". Mukana myös Aatelisneito "Sunny" ja Keeta.
Neela 7. pistein 467 (SA). Sunny 11. pistein 455 (SA).
Ruusu 14. pistein 450 (SA). Nipsulle pisteitä 135 ja Keetan lähtö keskeytyi.
|




|
|
26.7.2008 |
|
Keeta valittiin mukaan jo toista kertaa Suomen
maajoukkueeseen EM-Maastoihin, jotka juostiin tällä kertaa Ruotsin Husbyssä.
Parin viehehukasta huolimatta Keeta luokiteltiin Euroopan 28. parhaaksi
nartuksi. |

|
|
16.7.2008 |
|
Helsingissä juostiin sijoituskilpailut, mukana Keeta
lähdöissä 280m ja 350m. 280m meni aikaan 19.14 (valioaika) ja sijoitus 6 koiran
lähdössä hienosti 2. 350m myös aikaan 24.13 (valioaika). |

|
|
12.7.2008 |
|
Maastoderbyt juostiin Hyvinkään vinttikoiraradan
läheisyydessä. Keeta sai alkuerästä 224 pistettä, mikä riitti
arvokilpailun 15. sijaan. |

|
|
6.7.2008 |
|
Kolmivuotisrataderby juostiin Hyvinkäällä Sveitsin
radalla. Derbyssä Keeta sijoittui B-finaalin kuudenneksi. |
|
|
26.6.2008 |
|
Mustialan KV-Maastoissa mukana
kansainvälisessä sarjassa Luminuolen Aatelisneito "Sunny", joka sai
495 pistettä sijoittuen 3. (SA) |
|
|
20.-21.6.2008 |
|
Keeta juoksi Mikkelin Juhannusjuoksuissa molempina päivinä
sijoituslähdöt 280m. Lauantain aika kaatui huonoon lähtöön (19.90), mutta
sunnuntaiksi parantui 19.51(valioaika). |

|
|
15.6.2008 |
|
Tähtisprintit juostiin Helsingissä ilman aikoja. Keeta
sijoittui B-finaalin viidenneksi. |

|
|
8-9.6.2008 |
|
Viidennessä kansainvälisessä
whippet-kongressi Ruotsin Kräggassa oli loistava ohjelma ja hienot puitteet.
Hiski ja Tarja matkustivat junalla ja laivalla kuuntelemaan whippettien
historiasta ja terveydestä eri maissa ja oppimaan uutta kasvatustyöstä.
Gala Match Shown eräs osanottaja kiinnitti erityisesti huomiota ja niin
tutustuttiin Pontukseen. |
 |
|
4.6.2008 |
|
Tuomarinkartanolla sijoituskilpailussa Keeta juoksi 350m
aikaan 24.77 |
 |
|
Keeta palasi radoille juoksun jälkeen juosten Hyvinkäällä
350m aikaan 25.39 ja 280m aikaan 20.19 |
 |
|
3.5.2008
|
|
Tampereella juostiin kauden ensimmäiset ratakilpailut. Keeta
sijoituslähdöissä 280m ja 350m. 280m aikaan 19.29 (valioaika) ja 350m 24.93 |
 |
|
9.3.2008 |
|
Talvimaastot juostiin Mustialassa loskaisissa keleissä.
Mukana Keeta, joka sai alkuerästä 248. Pisteet riitttivät toiseen sijaan,
minkä tyttö piti kilpailun loppuun asti saaden finaalista 257. Yht. 505
pistettä ja neljäs SERT
|
|
|
|