Esittely

Introduction

Koirat

Dogs

Pennut

Puppies

Pentueet

Litters

Menneet

In Memoriam

Uutiset

News

Linkit

Links

Vieraskirja

Guestbook

 

  

 

Koirat ovat aina kuuluneet elämääni tavalla tai toisella. Lapsuudenkodissani oli ihana basenji-/karjalankarhukoiranarttu, Sviti (1967-1979). Jos oikein hakemalla hakee, niin jotain sipukkamaista olemuksesta löytyy, kippurahäntäkin Svitillä oli!

 

 

Ensimmäisen oman koiran hankin vuonna 1989, joka oli kultainenoutaja Mäntypirtin Joonatan "Joona", Muhokselta. "Koirakärpänen" puraisi ja vuonna 1992 meille saapui toinen kultainennoutaja, Karvin Isaak Newton "Kevin", Kangasalta. Näiden kahden noutajan kanssa harrastettiin näyttelyitä, kokeita, mutta pääasia oli ulkoilussa ja retkeilyssä.

 

Muutaman vuoden olimme ilman koiraa menetettyämme noutajat ja vuoden 2004 lopulla aloitimme tutustumisen uusiin rotuihin ja löysimme schipperken, joka kiinnosti hyvin paljon.  

 

Taikurin Silke "Essi", Alavudelta, saapui meille juhannuksen alusviikolla vuonna 2005. Suoritin kasvattajakurssin loppuvuodesta 2007 ja sijoitusnarttu Coros Ginny "Kidi" Espoosta saapui perheeseemme tammikuussa 2008.

 

Kasvatustyö tulee olemaan mielenkiintoista ja haasteellista. Yhtenä tärkeimpänä asian koen, terveyden ja luonteen lisäksi, että jokaiselle pennulle löytyy rakastava koirakoti. 

Koira otetaan perheenjäseneksi seuraavaksi 10-15 vuodeksi.

 

Perheeseemme kuuluu isä, äiti ja neljä tytärtä. Kaksi tytärtä asuu Helsingissä, kolmas irtautumassa parin vuoden sisällä ja kuopus on meidän ilonamme kotona. Asumme Keski-Pohjanmaalla, Kokkolan Kaustarissa. 

Sirpa Tornikoski

Kokkola

p. 040-5690831

storniko(a)regionline.fi